Moni ajattelee, että työnhaun pitäisi tuntua helpolta silloin, kun kaikki menee oikein. CV on kunnossa, hakemukset lähtevät ja haastatteluja tulee. Silti prosessi on usein raskas, jopa kuormittava.
Tämä ei johdu siitä, että tekee jotain väärin. Se johtuu siitä, että työnhaku vaatii sellaista ajattelua, jota arjessa usein vältetään. Se pakottaa pysähtymään oman osaamisen, suunnan ja arvon äärelle. Se vaatii jatkuvaa itsensä perustelemista vieraille ihmisille, joiden päätöksenteosta ei tiedä juuri mitään.
Työnhaku tuo näkyväksi asioita, joita ei ole muuten tarvinnut sanoittaa. Mitä osaan? Mikä minua kiinnostaa? Miksi minun pitäisi palkata? Nämä ovat hyviä kysymyksiä, mutta ne ovat myös raskaita, varsinkin kun vastausta pitää muotoilla yhä uudelleen erilaisiin hakemuksiin ja haastatteluihin.
Lisäksi työnhaussa odotetaan päätöstä, johon ei itse pysty vaikuttamaan kaikkeen. Hakemus lähtee, ja sitten ei tapahdu mitään. Tai tapahtuu haastattelu, joka tuntui hyvältä, mutta ei johda mihinkään. Epävarmuus on jatkuvaa.
Olen huomannut, että työnhaku kevenee usein silloin, kun omaa osaamistaan oppii sanoittamaan selkeämmin. Kun tietää, mitä haluaa sanoa, ei tarvitse aloittaa alusta jokaisen hakemuksen kohdalla. Ja kun ymmärtää, miltä oma profiili näyttää rekrytoijan näkökulmasta, epävarmuus ei katoa, mutta se muuttuu hallittavammaksi.
Työnhaun ei tarvitse tuntua kevyeltä ollakseen onnistunutta. Raskaus ei ole merkki huonosta suorituksesta, vaan siitä, että asia on otettu vakavasti.
Hyvä valmistautuminen ei poista epävarmuutta. Se tekee siitä hallittavampaa.